MBakeryn uusi Kukkaketo-leipä yhdistää yrittäjiä

Mitä yhteistä on puutarhurilla, leipurilla ja kalakauppiaalla?

Paljonkin – ja erityisesti positiivinen asenne. Vaikka maailman mutkistunut tilanne näkyy kaikkien näiden yrittäjien työssä joka päivä, lamaantumisen sijaan jokainen heistä haluaa keksiä jotain uutta mieluummin kuin jäädä paikoilleen surkuttelemaan vallitsevaa tilannetta.

Lisäksi heidät yhdistää Kukkaketo.

– Idea hyppäsi ilmoille solidaarisuudesta muita yrittäjiä kohtaan, kertoo leipomo MBakeryn yrittäjä Mikko Hietala. Hän huomasi Facebookista, että Kotipellon puutarhan toimitusjohtaja Niko Honkanen jaksoi pitää yllä tsemppihenkeä haastavasta tilanteesta huolimatta. Hietala soitti Honkaselle, ja pian kävi ilmi, että puutarhalla oli muun muassa Mimis-kuivakukkasekoitusta varastossa reilusti yli oman tarpeen.

Hietala muisti reseptin, johon kukkasekoitus sopisi, ja päätti ottaa leipomon valikoimaan Kukkaketo-leivän, jonka taikinaan tulee spelttiä, maissiryynejä ja hunajaa – ja pinnalle reilusti Mimiksen kuivakukkia.

Honkanen lähti kiikuttamaan kuivakukkia Nousiaisista Turkuun melkein samalta istumalta, ja ensimmäinen leipätaikina valmistettiin heti maanantaina. Tiistaina vuorossa olivat koeleivonnat. Myyntiin leipä saadaan tämän viikon lauantaiksi.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Hietala halusi, että hankkeeseen saataisiin mukaan kolmaskin linkki, Turun kauppahallissa toimiva kalaliike Herkkunuotta. Sen yrittäjät Taina ja Johan Hellsten innostuivat ideasta heti ja keksivät, että he käyttävät Kukkaketoa lämpimiin leipiin, joita myydään hallissa take awayna lauantaina.

– Olen todella iloinen siitä, miten olemme saaneet tähän projektiin mukaan kolme erilaista yritystä. Toivon, että asiakkaat innostuvat tästä tuotteesta yhtä paljon kuin mekin, sanoo Hietala.

Samaan aikaan uuden leivän kanssa Hietala on kehitellyt muitakin uusia tuotteita, lanseerannut kotiin toimitettavan MBakeryn brunssin ja avannut leipomotuotteiden verkkokaupan, josta hoituu myös kotiinkuljetus Turun alueelle.

Herkkunuotta on avannut oman nettikalakauppansa ja Kotipellon puutarha on perustanut tilamyymälän puutarhansa yhteyteen Nousiaisiin.

–Näinä aikoina yrittäjien luovuus todellakin punnitaan. Tässä tilanteessa pärjää vain sillä, että kehittää koko ajan jotain uutta, miettii Hietala.

Kukkaketo-leipä tulee myyntiin MBakeryn leipomomyymälään (Salvumiehenkatu 4) lauantaina 4.4 ja se on yrityksen valikoimassa toistaiseksi.

MBakeryn uusi verkkokauppa löytyy osoitteesta kauppa.mbakery.fi
Herkkunuotan verkkokalakauppa löytyy osoitteesta https://www.lyyti.fi/reg/herkkunuotta
Kotipellon puutarhan verkkokauppa löytyy osoitteesta https://mimis.mycashflow.fi/
Kotipellon puutarhan tilapuoti (Nutturlantie 153, 21270 Nousiainen) on avoinna ma-la klo 9-16, su klo 10-16.

Kaksi turkulaista, laadukkaista tuotteistaan tunnettua yritystä on yhdistänyt voimansa lanseeratakseen kunnianosoituksen piispanmunkille eli piispikselle. Asiakkaat voivat...

Lue lisää

Turkulainen leipomo MBakery tuo markkinoille maistuvan uutuuden: ruispalaleivän, joka on valmistettu suomalaisesta rukiista. Leipä on valmiiksi...

Lue lisää

Turku saa oman, herkullisen nimikkopullan, jota koristaa suklainen Turun vaakuna. Uusi nimikkoleivonnainen on MBakeryn rakkaudenosoitus Turulle....

Lue lisää