Tarinamme - MBakery - Leipomo

MBakeryn tarina

MBakery syntyi halusta uudistaa leipomoalaa ja tarjota asiakkaille jotain uutta ja erilaista.

Huikeankeltainen moussekakku, ylelliset suklaaleivokset ja värikkäät macaronsit.

Näistä tuotteista Mikko Hietalan vuonna 2012 perustama leipomo MBakery opittiin nopeasti tuntemaan Turun seudulla. Yritys toi markkinoille tuotteita, jonka kaltaisia ei oltu ennen nähty.

Uudenlaiset, värikkäät ja raikkaat leivokset ja kakut saivat asiakkaat ihastumaan – ja toivomaan lisää.

Lisää saatiin, niin leivoksia, kakkuja kuin myös suolaisiakin tuotteita. Valikoimaa laajennettiin myös juureen leivottuihin, rapeakuorisiin artesaanileipiin, marmeladeihin, lakritsaan ja käsintehtyyn suklaaseen.

Kovan työn lisäksi matkan varrella on ollut myös onnea. MBakery osallistui suosittuun Suomen paras leipomo -ohjelmaan ja kilpailuun vuonna 2015 – ja voitti koko kisan.

Voitto oli yritykselle valtava harppaus, sillä tv-julkisuus toi yrityksen tuotteet koko kansan tietoisuuteen. Yrityksen puhelimet pirisivät aamusta iltana, kun kaikki halusivat ostaa Suomen parhaita leipomotuotteita. Ja niitähän tehtiin.

Tällä hetkellä MBakeryn tuotteita myydään Turun, Tampereen ja Helsingin alueella, ja monet isot kaupat, kahvilat ja teatterit ovat ottaneet MBakeryn tuotteita valikoimiinsa. Sekä Turun että Helsingin kaupungiteatterit ovat lukuisia kertoja tilanneet näytelmiinsä sopivia teatterileivoksia MBakeryltä.

Leipomon lisäksi MBakery-yritysryppääseen kuuluu kaksi kahvilaa, ravintola ja myymälä.
MBakeryn kahviloita ovat Turun kauppahallissa sijaitseva Piece of Cake ja kauppakeskus Myllyssä sijaitseva Take the Cake, myymälä löytyy leipomon yhteydestä Salvumiehenkadulta. Yritykseen kuuluu myös Turun kauppahallissa toimiva MBistro-ravintola.

MBakeryn toiminnan lähtökohtana on alusta asti ollut vahva käsityötaito ja halu luoda hyvin perinteiselle leipomoalalle jotain uutta ja rohkeaa – sekä tuotteina ja palveluina. Resepti on toiminut, yritys on pystynyt luomaan jo liki viisikymmentä uutta työpaikkaa.

Kasvu pienestä, muutaman ihmisen työllistävästä leipomosta nykyhetkeen on ollut nopeaa.

”Ilman osaavaa ja sitoutuvaa henkilökuntaamme emme olisi tässä. Myös pienten yrityksien tulee nähdä henkilöstönsä panostaminen sijoituksena tulevaan.”

MBakery - Mikko Hietala

Mikko Hietala
Kondiittori, yrittäjä